
JÄRVENPÄÄN PUISTOBLUES -
Puistoblues, Euroopan johtava bluesfestivaali. Kokonaiskävijämäärältään Suomen neljänneksi suurin musiikkitapahtuma. Työllistää vuosittain n. 650 hengen vihreän ja vireän talkoo-organisaation.
Ozon ja Puistobluesin pitkäaikainen yhteistyö ja sen myötä
tiimiläisten vakioituneet vastuualueet helpottavat elämää ja parantavat
tulosta. "Kahden vuoden aikana koottu postituslista, kuutisen tuhatta
musiikinystävää, helpottaa tapahtuman jatkuvuuden kannalta oleellisen
breikkirajan ylittämistä," kertoo Juha Lökström. "Monivuotinen
mediayhteistyö Sanoma Kaupunkilehtien ja Radio Helsingin kanssa
nopeuttaa osaltaan perusliikkeiden suorittamista."
Ozo on käyttänyt Harri Tarkan viivaa ja näkemystä aikaisemminkin. Yhteistyö tutun kuvittajan kanssa on tuonut myös bluesin rakentamiseen uutta rytinää. Harrin tekemisiin voi tutustua Linjamiesten sivustolla.
Puistoblues julkaisi headlinerinsa, lue lisää tapahtuman kotisivuilta puistoblues.fi

Vuonna 2011 Puistoblues soi Vanhiksen nurtsilla ja Järvenpään kaupungin raiteilla kymmenettä kertaa Ozon Juha Lökströmin suunnitteleman ilmeen alla. Vuoden 2011 ilme oli jatkoa edellisen vuoden veikeälle bluessirkalle. Hyväntuulinen kerttu kuljeksii julisteissa, ilmoituksissa, blueslettereissä, netissä, pääsylipuissa ja bluespaidoissa. Kampanjan tekstit syntyivät pääosin Puistobluesin tiedottajan, Jussi Viskarin kynästä.
Talkootyöstä suunnitelmalliseen tapahtumarkkinointiin siirryttiin Ozon ehdotuksesta vuonna 2006. Nykyisin seuraavaa vuotta aletaan suunnitella välittömästi edellisen festivaalin onnistumisesta kertovien lukujen valmistuttua.
Puistoblues 2011
SOLD OUT! LOPPUUNMYYTY! / PUISTOBLUES
Puistoblues, Euroopan johtava bluesfestivaali. Kokonaiskävijämäärältään
Suomen neljänneksi suurin musiikkitapahtuma (Finland Festivals, 2008).
Työllistää vuosittain n. 650 hengen vihreän ja vireän
talkoo-organisaation.

2010 viisipäiväisen tapahtuman markkinointi kohdistettiin entistä voimakkaammin Vanhankylänniemen pääkonserttiin. Edellisenä syksynä luovuttiin suuritöisestä All About Blues -lehdestä. 32-sivuinen tabloid korvattiin uudella, sisältörikkaalla verkkosivustolla. Perinteinen printtimainonta supistettiin muutamiin pakollisiin ilmoituksiin ja keskityttiin verkon mahdollisuuksiin sekä radioyhteistyöhön. Säännöllinen Bluesletter skaboineen ja houkutuksineen, sivustolle ohjaava displaymainonta kumppanisivustoilla sekä Sheriffien pajalla rakennetut radiospotit Radio Helsingin eetterissä levittivät puistobluestietoisuutta tehokkaammin kuin mikään aiemmin - pääkonsertin liput myytiin loppuun jo ennakkoon! Kuinka moni festivaali ylsi samaan 2010?

2007 Puistoblues pääsi vihdoin finneistään. 30-vuotiasta juhlistettiin julkaisemalla Aged and Mellow -juhlalevy (Bonnier 2007), jonka festareilla vierailleiden artistien biisivalinnoista vastasi bluesministeri Esa Kuloniemi. Aikuistumisen lempeällä teemalla painettiin läpi liput, laput, passit ja julisteet sekä 32-sivuinen All About Blues -tabloid, jonka levikki oli vaatimattomat 150.000 kpl. Tapahtuman head linereina nähtiin mm. Keb Mo sekä miehen ikään myös yltänyt Johnny Winter.

2005 haluttiin kaikki kesän esiintyjät kuvina julisteeseen. Havahduttiin kuitenkin melko myöhään, ettei artisteista Robert Crayta lukuunottamatta löydy painokelpoisia. Heitin saatavilla olevat sekalaiset otokset kopiokoneeseen ja niistä tuli varsin blues, mutta virheettömän typon rinnalla näyttivät enemmän kuin suttuisilta. Tilanteen korjaamiseksi tulostin DIN Schriften fontista aakkoset, kopioin niitä puolelta toiselle ja ladoin yksittäisistä aakkosista tekstin käsin suttujen ympärille. Julisteet, pääsyliput, passit, ajoluvat, ja ruokaliput painettiin Seritalon varastosta löytyneelle ruskealle jätepahville. Värit sotkettiin tunteella.
Juha Lökström
graafinen suunnittelija, AD
Keep your blues tidy!
Markkinointiyhteistyö Järvenpään Blues/Jazz Diggareiden kanssa alkoi
harrastuksesta.
Bluestietous ja festivaalin luonteen ymmärrys on karttunut tapahtuma tapahtumalta.
Bluessammakko Ventus on Järvenpään Puistobluesin tunnushahmo vuodelle 2012.